Mission accomplished

2010 April 1
by admin

Hommawatch jää tauolle toistaiseksi.

Tämä posti ei ole aprillipila. Projekti Hommawatchille määriteltiin jo sen alussa että sillä olisi alku, keskikohta ja loppu. Tämä ei ole loppu, mutta se ehkä lopettaa erään osan blogin historiaa; projekti siirtyy uudelle tasolle, jonka kannalta Homman jatkuvan koluamisen viemä ajankäyttö voi olla liikaa.

Mielestämme olemme onnistuneet projektin tavoitteissa kohtalaisesti. Olemme saaneet osoitettua maailmalle ns. maahanmuuttokriittisyyden takana piilevät arvot. Tietenkään tällä sivulla esitetyt postitukset eivät ole arvoja, joita kaikki hommalaiset jakavat; emme ole näin väittäneetkään. Ne osoittavat kuitenkin sen, mikä on näissä piireissä hyväksyttävää. Vaikka joku ei uskoisikaan esimerkiksi siihen, että Koraani tulisi kieltää, mustaihoiset pitää kurissa katupartioilla tai että Karjala tulisi palauttaa etnisesti venäläisistä puhdistettuna, heidän valmiutensa kohdella tällaisiin asioihin uskovia tovereinaan liikkeessä on silti huolestuttavaa.

Epäonnistumisista tärkeimpänä pidämme ehkä omien foorumiemme moderointia. Foorumi on jatkuvasti ollut meille pelkkä sivujuonne ja monesti olemme pitäneet sinne postitettuja juttuja vähintään yhtä tuomittavina kuin monia hommajuttuja. Hommalaiset, tai eräät muutkaan, eivät ole tuntuneet tajuavan tätä; admin-tiimi on jatkuvasti rinnastettu Hommawatchin foorumeihin. Ehkä on oletettu että foorumimme olisivat Hommaa vastaava mokutusfoorumi ja itse blogi pelkkä sivuseikka, niinkuin Homman etusivu; todennäköisesti kuitenkin valtaosa lukijoistamme ei foorumeista välitä ja lukee pelkästään etusivua. Jos olisimme osanneet aavistaa tämän, olisimme suhtautuneet foorumeihimme toisella tavalla ja pitäneet siellä tiukkaa kuria ja järjestystä. Uskomme kuitenkin, että on hyvä olla olemassa kohtaamispaikka ihmisille jotka haluavat analysoida monikulttuurisuuskriittisyysliikkeen nurjia puolia, ja toivomme että joku muu ottaa ylläpidon hoitaakseen jollain toisella sivulla. Nämä foorumit suljemme muutaman päivän päästä.

Voisimme mainita tässä ettemme edelleenkään ole kirjoittaneet Hommaan yhtään postitusta itse, mutta emme tätä voi todistaa joten miksipä hakata päätä seinään tässä asiassa? Jos joku on valmis uskomaan että Veli, Eino P., J. Juntunen, Lemmy ja monet muut Hommawatchin supertähdet ovat vain sinnikkään trolliprojektin tulosta, kaikin mokomin.

Tietysti on myös huomioitava, että muun muassa Hommaforumin ja Halla-ahon parhaista yrityksistä huolimatta suomalaiset suhtautuvat maahanmuuttoon ja maahanmuuttajiin melko myönteisesti. Homman Taloustutkimukselta tilaaman kyselytutkimuksen mukaan esimerkiksi työperäisen maahanmuuton suhteen 49% vastanneista pitää nykyistä politiikkaa hyvänä, kun taas huikeat 39% haluaisi helpottaa työperäisten maahanmuuttajien pääsyä Suomeen. Hommaforumin keskustelussa aiheesta kävi hyvin pian kyselyn tulosten julkistamisen jälkeen ilmi, että vaikka Homma on aiemmin puoltanut työperäistä maahanmuuttoa, tämä kyselyssä saatu tulos ei kelpaa: nyt hommalaisten mielestä työperäisen maahanmuuton sisällä pitäisi tehdä ero sellaisten maahanmuuttajien välillä, joilla on jo työpaikka valmiina Suomessa, ja niiden välillä, jotka tulevat vain hakemaan töitä. Perinteistä maalitolppien siirtelyä eli kaikille Hommaforumia lukeneille varsin tuttua.

Perheenyhdistämisen, turvapaikanhakijoiden ja kiintiöpakolaisten kohdalla kyselyn tulokset eivät ole aivan yhtä päivänselviä. Nykyistä perheenyhdistämiskäytäntöä pitää hyvänä 42% ja liian tiukkana 11%, samoin kuin turvapaikanhakijoiden maahanpääsyä koskevaa politiikkaa. Kiintiöpakolaisten suhteen tilanne on jonkin verran “suvaitsevaisempi”, sillä 46% vastaajista on tyytyväisiä nykypolitiikkaan ja 10% haluaisi helpottaa kiintiöpakolaisten saapumista. Jokaisessa neljässä tapauksessa kuitenkin selvästi yli puolet suomalaisista kannattaa joko nykytilanteen säilyttämistä tai maahanpääsyn helpottamista. Niinpä onkin jossain määrin huvittavaa, kuinka aiemmin “enemmistön äänen kuulemista” (ts. maahanmuuttopolitiikan tiukentamista) maahanmuuttoasioissa ajanut Homma onkin todellisuudessa mielipiteineen vähemmistössä. (Hommalaiset ovat reagoineet vertaamalla politiikan tiukentamista ja höllentämistä kannattavia, olettaen säilyttämisvastauksen olevan jonkinlainen nollavastaus, mikä on melko paksua kun ajattelee miten paljon he ovat nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa vastaan hyökänneet.) Tarkoittaako tämä sitä, että politiikkaa pitäisikin tehdä nyt vähemmistön toiveiden mukaisesti — tämä kun on asia, jota Halla-aho ja Hommaforum ovat kiivaasti vastustaneet kaikessa maahanmuuttokeskustelussa? Eräs maahanmuuttokriittisen diskurssin kulmakivistähän on tähän asti ollut se, kuinka epäreilua valtaeliitin ja suvaitsevaisen vähemmistön ajama monikulttuurisuuspolitiikka on viime vuosina ollut. Se kuitenkin on varmaa, että maahanmuuttoaiheinen keskustelu tulee Suomessa edelleen jatkumaan, toivottavasti kuitenkin asiapitoisena eikä maahanmuuttokriittisen osaston ehdoilla.

Kaikkea hyvää itse kullekin taholle,

Tiimi

59 Responses leave one →
  1. Demonisoitu permalink
    April 3, 2010

    Pinkki said:
    Kuisma ei ole tuntojensa kanssa yksin. :)

    Ei, ei muutoin, eikä tuon Paapan roolin Potkussa suhteen. Useimmille kamppailulajeja harrastavalle lienee tuttu. Itse tosin lopetin potkun säännöllisen seuraamisen jo vuosia sitten kun Kahvilaan alkoi tunkea noita Halla-aho on Jumala, aloitin muuten juuri treenamisen-robotteja ja kun niiden hyssääminen tuntui olevan pettymyksekseni samaa luokkaa kuin muillakin sivuilla. Paapan ja muutaman muun rooliin kiinnitin alusta asti positiivista huomiota. Panoksensa ei ole aivan mitätön jos ajattelee esim. nuorta mamutaustaista harrastajaa, saisi siinä ihmeellisen kuvan omista ja muiden lajeista jos voisi lukea vain kriittisiä kannanottoja.

    Vuoden 2008 tienoilla alkoi muuten valitettavasti pukuhuoneissakin sitten kuulua sitä väsyttävää maahanmuuttotilitystä.

  2. Demonisoitu permalink
    April 3, 2010

    Huti said:
    Kiitoksia watchin kirjoittajille. Olette tarjonneet tietoa, vertaistukeen perustuvaa terapiaa ja tietty myös huumoria. Saatan siirtyä todellisuus.orgiin kunhan olen vähän aikaa seurannut, millaiseksi keskustelu siellä muodostuu. Homman edustajisto näyttää ilmaantuneen paikalle, ja palavista getoista on jo alettu käydä keskustelua. Jos keskustelu jumiutuu sielläkin mamukriitikoiden pakottamaan kaavaan ja vastakkainasetteluihin, niin aion pysyä poissa.

    Tuohon kappaleeseen yhdyn kokonaisuudessaan.

  3. April 3, 2010

    Demonisoitu said: Jos olisi keskustelun suunnalta voinut jotain toivoa enemmän, niin itseltäni ainakin olisin odottanut enemmän paneutumista niihin ulkomaisiin lähteiisiin joista uskon Homman kaivavan polttoaineensa. Kyllä sitäkin tapahtuikin, parhaimpana osoituksena Jalosen – yllätys yllätys, mutta tutkijalta sopii odottaakin – eräs teksti jota en nyt äkkseltään löytänyt(ehkä kk tai pari sitten), jossa hän osoittaa Halla-ahon blogissaan esittämästä ajatuksesta suoran polun ulkomailla toimivaan hyvin kyseenalaiseen blogiin.

    Ai, kiitoksia, tämä olikin yllättävää. Laitetaan se nyt vielä lähtiäisiksi, sehän oli tämä teksti. Kenties myös tämä kannattaa vielä mainita, merkiksi siitä, miten myös vuorovaikutus toimii, ja ulkomailta Suomeen tuotettu toiminta säteilee vastaavasti isänmaastamme takaisin rajojemme ulkopuolelle.
    Olen kertonutkin moneen otteeseen seuranneeni aiemmin kotimaista verkkomaailmaa vain hyvin satunnaisesti. Totuttuani tutussa Anglosphere-maailmassa siihen, että moiset marginaalitapaukset nauretaan porukalla ivallisesti kumoon, oli suoraan sanoen melkoinen yllätys havaita, että Suomicuben kuvioissa he ovatkin suhteellisen arvostettuja mielipidevaikuttajia, joiden ympärille muotoutuu oma poliittisestikin aktiivinen verkostonsa.
    Kannettavalleni on kertynyt tämän asian tiimoilta kuluneina kuukausina todella dementoitunutta tavaraa, vaikkakaan se ei taida vielä vetää vertoja Demonisoidun kattavalle henkilökohtaiselle arkistolle, josta siteeratut välähdykset muuten ovat olleet myös mainio lisä tälle forumille. Pitää vielä todeta, että myös itselleni on käynyt samoin kuin muillekin; muutamat niinsanotussa reaalimaailmassa eräiltä ihmisiltä kuulemani, jo silloin oudonlaisilta vaikuttaneet kommentit ovat nyttemmin näyttäytyneet aivan täysin uudessa valossa. Kaikki on – valitettavasti – nyt paljon selvempää.
    Hutille voisi ehkä vielä heittää rohkaisevan vinkin, että kannattaa ainakin antaa uudelle sivustolle mahdollisuus, mutta se pitää tosiaan tehdä kovat piipussa. Muuan tälläkin palstalla toiveistaan tutuksi tullut sen toisen forumin valvoja tosiaan singahti paikalle levittämään tuota mainitsemaasi dystopiaa ja esittämään moraalista närkästystään tämän sivuston entisiä postittajia kohtaan. Samaten muuan toinen vanha tuttu ehätti jo esittää virheellisen viittauksen erääseen mielipidetiedusteluun. Luulisin, että näistä ongelmista päästään, mutta se vaatii tietysti läsnäoloa. Mutta jos se menee pään hakkaamiseksi seinään sen vuoksi, koska valvojat haluavat “ylläpitää dialogia”, niin sittenhän asialle ei tietysti voi mitään.
    Cheers,
    J. J.

  4. Vaapeli Matala permalink
    April 3, 2010

    Kiitokset teille kaikille verifoitavista faktoista ja vertaistuesta! Watchin myötä oli viimeinkin joku vuorovaikutteinen foorumi muutaman satunnaiseti aiheesta bloggaavan Ihmisen lisäksi. (Kylli, isokirjain oli tarkoituksella).
    Siitä miten heräsin ihmissaastain levittämään paskaan:
    Nettiä kotona (ja töissähän ei surffailla) vastustin menestyksellä aina 06 syksyyn asti kunnes sitten… vaikea pukea sanoiksi sitä kuvotuksen määrää ja vahvuutta kun tuli tutuiksi Kullervot, Octaviukset, US:n kommentit ja blogit, Eiran Bunkkeri”nero”, suoli24:n, Iltalehden keskustelut jne…
    Ja mitä oli vastaukseksi? Suurinpiirtein (huoh) Nälkäkorpi ja K.hajanaisuus… (ja tietysti Panu. Panu on saanut kritiikkiä(täällä) varmasti aiheesta ja JJ:llä on varmaan hyvät syyt karsastukseen mutta kyllä Panulla ehdottomasti ansionsa on! Ja Panun niskaansa saama paska ihmissaastojen taholta on jotain aika).
    Todellisuuteen en ole vielä astunut, en halua keskustella siitä vieläkö hakkaan vaimoani (Vieläkään en). Saas nähdä, olisivat edes nimenneet tuon “melkein asiallisen keskustelun” “matalamieliseksi tai -tasoiseksi keskusteluksi” niin olisin voinut vaihtaa lennosta foorumia…
    Mutta pitkää ikää ja menestystä kaikille hyville watchin tyypeille! Ja vielä eriksensä IsolleD:lle, elä väsy!

  5. Demonisoitu permalink
    April 3, 2010

    Jussi Jalonen said:
    Ai, kiitoksia, tämä olikin yllättävää. Laitetaan se nyt vielä lähtiäisiksi, sehän oli tämä teksti. Kenties myös tämä kannattaa vielä mainita, merkiksi siitä, miten myös vuorovaikutus toimii, ja ulkomailta Suomeen tuotettu toiminta säteilee vastaavasti isänmaastamme takaisin rajojemme ulkopuolelle.

    Lopettamisen vaikeus nähtävästi kertoo että formaatille on funktionsa.

    Tarkoitin juuri tuota ensimmäistä linkkiäsi. Toisenkin huomioin, mutta unohdin näemmä kommentoida. Hassu kuriositeetti on nimittäin seurata mitä T.T:sssa pidetään kulloinkin tärkeänä ulkomaillakin ymmärtää. Esim. Ali Qassimista on siellä oma hassu pikku kirjoituksensa. Varsin epämiellyttävää tiedostaa, että jossain toisessa valtiossa saattaa homma levitä milloin minkäkin aliqassim-caustin siivittämänä. Ja että samaan aikaan poliisilla ympäri Eurooppaa, Europolia myöten tuntuu olevan pallo todelliseksi vitsaukseksi kehittymässä olevan suhteen jokseenkin hukassa.

  6. Kuisma permalink
    April 5, 2010

    Demonisoitu said:
    Ei, ei muutoin, eikä tuon Paapan roolin Potkussa suhteen. Useimmille kamppailulajeja harrastavalle lienee tuttu. Itse tosin lopetin potkun säännöllisen seuraamisen jo vuosia sitten kun Kahvilaan alkoi tunkea noita Halla-aho on Jumala, aloitin muuten juuri treenamisen-robotteja ja kun niiden hyssääminen tuntui olevan pettymyksekseni samaa luokkaa kuin muillakin sivuilla. Paapan ja muutaman muun rooliin kiinnitin alusta asti positiivista huomiota. Panoksensa ei ole aivan mitätön jos ajattelee esim. nuorta mamutaustaista harrastajaa, saisi siinä ihmeellisen kuvan omista ja muiden lajeista jos voisi lukea vain kriittisiä kannanottoja.

    Vuoden 2008 tienoilla alkoi muuten valitettavasti pukuhuoneissakin sitten kuulua sitä väsyttävää maahanmuuttotilitystä.

    Potku on kokenut samanlaisen “maahanmuuttokriittisen” kehityskaaren kuin melkein mikä hyvänsä vähintään keskisuuri keskustelufoorumi. Joskus 2005 alkoi se keskustelu lähinnä Islamin kritisointina ja Halla-aho-linkkien liimailuna johtaen nykytilanteeseen, joka on se, että Kahvilan etusivulla on vähintään puolenkymmentä kyseistä aihepiiriä käsittelevää aihetta, joissa kaikissa jauhetaan samoja juttuja samojen keskustelijoitten toimesta keskustelun ollessa lievästi sanottuna yksipuolista. Paapan kaltaiset Don Quijotet yrittävät tuoda keskusteluun jotain muutakin kuin iänikuisia hommaforumtotuuksia, mutta aika hiljaista muuten on.

    Mielenkiintoinen juonne Potkussa on tämän aiheen osalta se, että aikoinaan aiheen Halla-ahosta avasi selvästi myönteisessä sävyssä koko sivuston päämoderaattori/ylläpitäjä. Sittemmin kyseinen henkilö on siirtynyt pitämään Paapan puolia maahanmuutto-/Islam-/monikulttuurisuus-keskusteluissa, mutta en näe, että aihetta koskevan keskustelun moderointi olisi silti edelleenkään erityisen kielteistäkään hommadiskurssia kohtaan. Esimerkiksi jos joku Halla-ahon fanipoika jää Potkussa toistuvasti kiinni siitä, että on puhunut sontaa yksinomaisena tarkoituksenaan mustamaalata milloin mitäkin jo valmiiksi heikossa asemassa olevaa ihmisryhmää, on “rangaistuksena” korkeintaan naureskelua hymiöiden kera kyseisen fanipojan “huonomuistisuudelle” ja päälle vielä seläntaputtelunomainen toteaminen “kyllähän sinä paljon asiaakin kirjoitat”, ihan kuin se tekisi rasistisen propagandan levittämisestä jotenkin hyväksyttävämpää.

    Ja kamppailuharrastuksen seurauksena päädyin Paapankin edesottamuksia tällä rintamalla tuossa yhteydessä seuraamaan, että sikäli en mitenkään ihan randomilla Potkuun ja sen maahanmuutto- ym. keskusteluihin tutustunut.

    Yleisesti keskustelupalstoista sen verran, että koska internet on keskeinen väline rasistisen propagandan levittämisessä, erilaisten keskusteluympäristöjen ylläpitäjät ja valvojat ovat suuressa roolissa rasismin leviämisen suhteen, tahtoivat he sitä tai eivät. Se, että tällaista roolia ei haluta ottaa tai sitä ei tunnusteta, on sangen olennainen voitto rasistisen ajattelun levittäjille ja valtavirtaistajille.

  7. Kuisma permalink
    April 5, 2010

    Olisi muuten mielenkiintoista saada tietää, minkälaisia kävijämääriä tämä sivusto on kerännyt ja kuinka laajaa huomiota HW on onnistunut herättämään.

  8. Paappa permalink
    April 5, 2010

    Kuisma said:

    Mielenkiintoinen juonne Potkussa on tämän aiheen osalta se, että aikoinaan aiheen Halla-ahosta avasi selvästi myönteisessä sävyssä koko sivuston päämoderaattori/ylläpitäjä. Sittemmin kyseinen henkilö on siirtynyt pitämään Paapan puolia maahanmuutto-/Islam-/monikulttuurisuus-keskusteluissa, mutta en näe, että aihetta koskevan keskustelun moderointi olisi silti edelleenkään erityisen kielteistäkään hommadiskurssia kohtaan. Esimerkiksi jos joku Halla-ahon fanipoika jää Potkussa toistuvasti kiinni siitä, että on puhunut sontaa yksinomaisena tarkoituksenaan mustamaalata milloin mitäkin jo valmiiksi heikossa asemassa olevaa ihmisryhmää, on “rangaistuksena” korkeintaan naureskelua hymiöiden kera kyseisen fanipojan “huonomuistisuudelle” ja päälle vielä seläntaputtelunomainen toteaminen “kyllähän sinä paljon asiaakin kirjoitat”, ihan kuin se tekisi rasistisen propagandan levittämisestä jotenkin hyväksyttävämpää.

    Täytyy sanoa sen verran, että Potkun moderointi on kuitenkin ollut pääsääntöisesti varsin toimivaa ja keskustelu siellä ei todellakaan ole ollut mitään Suoli24:n tasoa. Pahimpiin ylilyönteihin on puututtu nopeasti eikä henkilöön menevää keskustelua ole juurikaan ollut, joitakin poikkeuksia lukuunottamatta. Linjana on ollut, että kaikenlainen keskustelu sallitaan ja erilaisille äänille annetaan tilaa. Jos vertaa vaikka tähän uuteen Todellisuus-forumiin niin ero ei ole suuren suuri. Täytyy ottaa tietysti huomioon että maahanmuutto, Halla-aholaisuus ja rasismi ovat vain yksi pieni osa Potkun keskusteluissa, vaikka ketjuissa on ollut välillä aika vilkastakin.

    Mika eli tämä päämoderaattori on kuitenkin selvästi muuttanut ajan kuluessa suhtautumistaan, se on nähtävissä. Aktiivisia Halla-aholaisia tai Sisulaisia ei kuitenkaan ole Potkussa kuin pari, uutena jäsenenä tuli mukaan Hommassa kirjoitteleva Inna, jonka prosenttilaskutaitoa ja taipumusta tulkita luovasti Migrin tilastoja sainkin sitten hämmästellä jonkin aikaa. Pidän erityisesti nimimerkillä Vaakuna kirjoittelevaa henkilöä vaikeana tapauksena, koska hänellä on selvästi vankka ideologinen tausta Suomen Sisun kautta.

    Täytyy myöntää, että olen hämmästynyt siitä että tämä sivuharrastukseni on herättänyt näinkin paljon positiivista huomiota. Jonkinlainen burn-out tämän asian kanssa on vaivannut viime aikoina enkä ole jaksanut aktivoitua vielä Todellisuuden suhteen, mutta eiköhän tästä vielä ryhdistäydytä. Kiitokset vielä kaikille.

    Olen sitä mieltä, että olemme tällä hetkellä keskellä murrosvaihetta maahanmuutto- ja ihmisoikeusasioiden kanssa. Homman kaltaiset ilmiöt nousevat nyt eikä niiden, jotka haluavat taistella rasismia ja ksenofobiaa vastaan pidä nyt luovuttaa. Olemme suurten haasteiden edessä.

Trackbacks and Pingbacks

  1. Maahanmuuttokriitikoiden ajojahti ja keskustelumme vaihe - Yhteiskunnasta

Leave a Reply

You must be logged in to post a comment.